Ihmeiden aika ei totisesti ole ohi! Töistä tullessani huomasin että autotallissa oli tapahtunut jotain mullistavaa, kahden seinän kattava hylly oli supistunut yhteen! Samat rojut oli järjestty uuteen uskoon, tietenkään mitään ei ole rasittu heittää pois mutta ovatpahan ainakin jotakuinkin ojennuksessa. Joten nyt on paikka myös kasveille! Wow!

Toinen ihme on että istuttamani sammettikukan taimet alkavat muistattaa lehdiltään samettikukkaa. tagettes.jpg

Enpä olisi uskonut että päästään näin pitkälle. Kuvatodiste ohessa. Miksi nämä kuvat ovat aina näin epäteräviä!?

Kylvöt edistyvät niin hitaasti että kävin vastapainoksi ostamassa kasvitarhalta puun. Pienen puun mutta puun kuitenkin. Tuntuu hyvältä kun pääsee sanomaan että ostinpa juuri puun. Ei se mitä olin alunperin ajatellut vaan päädyin ruusuorapihjalan (=tulin ylipuhutuksi). En saanut sitä mahtumaan autoon joten siellä se odottelee minua puutarhalla nimilappu kaulassa. Samalla reissulla ostin myös kevään ensimmäiset orvokit, voimakkaan punaiset väriltään. Saa nähda mitä keksin niiden kaveriksi, ilmeisesti joitain valkoista. Tyypillistä että sorrun tälläiseen voimakkaaseen väriin joka taimitarhalla näyttää hienolta mutta mitä itse asiassa on vaikea sopeuttaa muihin väreihin kotona. Juuri nyt se on kylläkin helppoa kun kaikki on harmaata tai ruskeaa.

punainen_orvokki.jpg