On ollut tosi paskamainen kevät aloittaa puutarhablogi ilmojen puolesta, hirveä määrä purkkeja joita siirrän sisälta ulos ja toiseen suuntaan illalla. Toisaalta mitä tuosta narisemaan, eihän tähän hommaan kukaan pakota. Tässä voi valita, toisissa tilanteisssa ei ole valintoja ollenkaan.

Veti vähän mielialapinnoja alaspäin kun kuulin että yksi entinen työkaveri on siirtynyt Hospikseen. Sieltä kun ei kukaan checkaa ulos muuta kuin muovipussissa. Suunta oli tiedossa mutta ei että tämä tapahtuisi niin nopeasti, samana päivänä oli vielä sovittu tapaaminen vanhojen työkavereiden kanssa. Meistä moni oli varmaan ajatellut että ei sitten kerkiä millään tapaamisen mutta sitten tulikin tieto että tapaaminen on peruuntunut mainitsemastani syystä. Ei ole auttanut pirteä ja positiivinen mieli penniäkään sairauden suhteen mutta ehkä tehnyt lopputaipaleen siedettävämmäksi itselleen. Vaikea tietää ulkopuolisena. Paskahomma. 

colourful_tulips2015.jpg